Elinkeinojen kehittämiseen tarvitaan yrittäjämäinen ote Joutsan seutukunnan elinkeinotoimeen tulisi perustaa kehittämisyhtiö ja kunnallispoliitikot pitäisi elinkeinoasioiden valmistelussa korvata yrittäjillä sekä seutukunnan ulkopuolisilla asiantuntijoilla. Tällaisiin johtopäätöksiin on tullut leivonmäkinen filosofian maisteri ja kauppatieteiden maisterin tutkintoaan valmisteleva Petteri Ristikangas. Hän on tutkinut graduaan varten seudun elinkeinopolitiikkaa ja etsinyt myös ratkaisumalleja ongelmiin. Ristikangas haastatteli tutkimuksessaan yhteensä 14:ää yrittäjää, viranhaltijaa ja asiantuntijaa seudulta ja myös seudun ulkopuolelta. Haastattelujen, kirjallisuuden ja omien päätelmiensä pohjalta Ristikangas on laatinut seutukunnalle ”yrittäjämäisen elinkeinojen kehittämisen toimintamallin”.
Toimintamallissa yksi keskeinen toimija on kunnallinen elinkeinotoimi. Ristikankaan mukaan lähes jokainen tutkimukseen haastateltu kannatti kunnallisen elinkeinotoimen yhtiöittämistä.
Ristikangas esittää, että ensimmäisenä askeleena kohti elinkeinoyhtiötä seutukunnalla kokeiltaisiin Joutsan uuden kehittämistoimikunnan seutukunnallistamista eli siihen otettaisiin mukaan myös luhankalaisia. Esitykseen kuuluu myös kunnallispoliitikkojen korvaaminen toimikunnassa alueen yrittäjillä sekä ulkopuolisilla asiantuntijoilla.
Lisätietoja sakari.oikarinen |
||
Kauppakatu 37 C (Kauppalaispiha) 40100 Jyväskylä
Postiosoite: PL 4 40701 Jyväskylä
Puh. +358 50 400 0523
Sp. sakari.oikarinen